Mummi on kuollut, enpä sitten käynyt morjestamassa sairaalassa kertaakaan. 18. maaliskuuta oli suuri aikomus mennä, mutta aamulla kävi Facebookista nopeasti ilmi, ettei sinne enää kannata raahautua. No, se siitä sitten.

Olin viime kuussa töissä n. 230 tuntia. Tienestiä lävähti tilille vajaat 1750 euroa. Veroprosenttini oli väärin. Se oli liian alhainen: 12,5 %. Oikealla veroprossalla olisin tietenkin saanut paljon vähemmän. Rahat menivät näpsäkästi autokustannuksiin. Ostin auton, koska ilman sitä voisin paremminkin yöpyä töissä, kotona tuskin ehdin käydä edes torkkumassa bussilla matkustaessani. En jaksa tehdä niin paljon töitä, että saisin auton maksettua. 230 h/kk on minimi, se saattaisi juuri ja juuri riittää.

Päätin, etten puhu kenellekään, joka tienaa enemmän kuin kymmenen euroa tunnissa. Jäljelle ei jää oikein ketään, mutta elämä on valintoja täynnä. En vain enää jaksa. Olen liian katkera. Kaikki muka hyvät valintani ovat olleet vain suuria virheitä. Oma syyni, mitäs olin niin typerä enkä kuunnellut järkeäni.

Sairastuisinpa vakavasti. Ei ainakaan tarvitsisi etsiä paremmin palkattua työtä, jota tällä keskeneräisellä koulutuksella (?!?) ei ole edes tarjolla. Voisin keskittyä sietämään injektioneuloja ja sairaalaa. Mutta en voi sairastua, on liikaa vastuuta.

Vedänpä lisää viinaa, ja moralisoijat kuulkaahan: mitä vitun väliä?

Ihan vitun sama.