Opinnäytteen tekeminen on totista hepreaa. Olen pitänyt itseäni laiskiaisena, mutta tosiasia on, että kun opin, miten joku asia tehdään, alan tykätä siitä. Hommahan ei ole sujunut toiveiden mukaan, koska pidän itseäni laiskiaisena (kyllähän ison ihmisen nyt pitäisi tässä vaiheessa tietää nämä jutut), enkä sitten ole kehdannut kysyä apua. Tai olen, mutta oon kai kysynyt väärin, kun vastaukset ei ole oikein auttaneet itse ongelman ratkaisemisessa. Kiitos rakkaat ystävät kuitenkin! Mulle on tosi tärkeää, että haluatte auttaa.

Teen sujuvasti mitä vaan, kun kerrotaan miten pitää toimia. Ehkä juuri siksi tykkään tehdä näitä töitä, joita myös kutsutaan termillä "miserable jobs". Kuten kaupan kassa, pikaruokatyöntekijä, pizzakuski, siivooja. Tehtävät on niin selkeitä, että lyhyen opastuksen jälkeen tietää, miten ne tehdään. Onnistumisen kokemuksia tulee päivittäin ja tehtävät ovat korkeintaan sen työpäivän mittaisia. Koen olevani hyvä.

Nykyisissä töissä vaan vallitsee kulttuuri, jonka mukaan kaikki ovat laiskoja, hitaita ja tyhmiä. Pari päivää sitten sain tarpeekseni a) uusien työntekijöiden sorsimisesta, b) työkavereilta saatavasta jatkuvasta negatiivisesta palautteesta ja c) valehtelusta, jota myös juttujen kertojalle edullisella tavalla värittämiseksi kutsutaan.

Olen yrittänyt tosissani tehdä asiat hyvin. Tällä hetkellä en jaksaisi tuota enää, elleivät asiakkaat olisi niin kivoja. Jokainen hymy ja kiitos on mulle hirveän tärkeä. Torstaina meinasin pillahtaa itkuun, kun pari asiakasta  kiitti (siitä huolimatta, että joutuivat odottelemaan hiukan normaalia pidempään) ja kehuivat, kuinka hyvät ruoat olin heille tehnyt. Kai näkivät väsymykseni.

Silti olisin vaikka joka päivä töissä mieluummin kuin miettisin nanosekuntiakaan koulua. Vihaan sitä niin hirveän paljon.