Painajainen liittyi edesmenneeseen ihmissuhteeseeni. Unessa olin jotenkin törmännyt entisiin ystäviini ja siihen entiseen suhteeseen. Yritin peittää innostuksen ja pelon sekaisen jännitykseni, mutta he vain vilkuilivat minua säälien, teeskennellen iloista yllättyneisyyttä. Uusi tyttöystävä suhtautui minuun ystävällisen alentuvasti. Vihasin häntä silmittömästi, mutta päätin yrittää vielä keskustella menneisyydestämme exäni kanssa.
Uusi tietenkin vahti herkeämättä vieressä tehden oloni entistä vaikeammaksi hyvin tähdätyillä piikittelyillään. Tilanne äityi lähes nyrkkitappeluksi. Kaikki entiset ystäväni olivat toisen puolella. Jouduin jälleen nielemään katkeran menetyksen, nöyryytettynä ja yksin, katsoen loittonevia selkiä. Sitä turhautumisen ja vihan määrää ei voi sanoin kuvata. Ainoaa tilaisuutta, jonka sain ja menetin, entistä epäonnistuneempana ja halveksitumpana.
Valveaika on kulunut lannistuneena ja kauhusta tai vihasta täristen. En pysty syömään mitään. En kykene keskittymään opiskeluun, mihin olisi todella panostettava. (Aikaa ei ole yhtään hukattavaksi.) Aloin juoda liikaa kahvia (kuten kaksi vuotta sitten eron tapahduttua) ja nyt yritän juoda edes mehua tai vettä (kuten silloin).
Toisinaan mietin, miten miellyttävän hallitseva tunne olisi lakata syömästä. Euforinen ruumiillinen onttous, lievä pyörrytys, maailmaa katsoo silloin eri tavalla. Ja maailma katsoisi minua erilailla. Ei tarvitsisi olla ok. Olisi vain kaunis, pieni, keijukaismaisen riutunut.
Aamun ensi valo muuttaa paraikaa taivasta sinertäväksi. Hyvin epämiellyttävää, naapurit ja muut ihmiset heräävät, en voi olla omassa rauhassani. Kontrasti kouluun ja töihin kiiruhtavaan ihmisjoukkoon on liian suuri ja hämmentävä.
En voi päästää irti. Mennyt ei ole mennyttä.
¤ ---- ¤ ---- ¤ ---- ¤ ---- ¤ ---- ¤ ---- ¤
metsä palaa rajan takana
minä vain nukun
aamulla kaduilla on savua
ja aurinko kutistuu
sinä lähdit Müncheniin
sanoit olevasi onnellinen
tyttö on kaunis ja ystävällinen
minä vihaan häntä
kukaan ei odota minua
miksi nousisin
ennen uutta unta
(et soita tietenkään)
menetin sinut kauan sitten
vedit hartiat korviin ja kävelit pois
tänä aamuna haluat unohtaa sen
ehkä olla niin kuin ennen
tämä on viimeinen laulu
jonka laulan sinulle
sen nimi on liian paljon
ja liian myöhään
¤ ---- ¤ ---- ¤ ---- ¤ ---- ¤ ---- ¤ ---- ¤
katso, minä opin irrottamaan
näetkö kuinka käteni ei hae mitään
sen, mikä on pahaa, minä unohdan
jos näen jotain hyvää, ohi kävelen
lopulta olemme kuitenkin yksin
ketään ei voi tuntea kokonaan
ketään ei voi viedä mukanaan
lopulta olemme kuitenkin yksin
Kuinka ollakaan apuna: SMG.
Kommentit