Taas niiiiin paska olo. Tuntuu, ettei mikään kannata, kun on kuitenkin huono ihminen. Teki mitä vaan. Ei maksa vaivaa yrittää. Miksi taistella syrjäytymistä vastaan? Se houkuttaa niin. Vapautus.

Aloitin työt. Se pelottaa. Kaverini esitti hyvän vertauksen tuolla jossain sisimmässä vellovasta alkukantaisesta pelontunteesta. Olen kuin eläin, joka on haistanut veren teurastamolla ja tajunnut, mistä on kysymys. Päässyt tähän asti kuolemaa karkuun, mutta on haavoittunut muutaman kerran, ja aina valmiina pakenemaan. Nyt eläin on taas aitauksessa, valppaana ja sieraimet ammollaan. Eläin on haistavinaan veren löyhkän joka paikassa.

Elukalle on kerrottu, ettei kannata pelätä etukäteen (ikään kuin mikään asia elämässä varsinaisesti kannattaisi). Eläin yrittää. Pelko on selkäytimessä, sitä ei voi hallita kuin halveksimalla muita. Halveksimaansa ei voi pelätä, joten eläin ei kunnioita mitään, ei tunne myötätuntoa ketään kohtaan. Ei etenkään itseään kohtaan.

Nyt eläin korkkaa siiderin, koska on niin epäonnistunut joka tapauksessa. Välitön uhka on poistettu: eläin maksoi opintolainan korot vuokrarahoilla, jaksamatta miettiä, miten tämän kuun vuokra maksetaan. Ehkä ensi kuussa?

Siihen - kuten juuri mihinkään muuhunkaan - eläimellä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa.

Muiden mielestä eläin kuitenkin tyytyy liian vähään ja on itse syypää oloonsa. Muut eivät tyytyisi, koska arvostavat itseään enemmän. Muistuttavat eläintä perusasiasta: älä valita, sait valita.