Innostuin opinnäytetyöstä. Kävin viime viikon perjantaina tapaamassa Vantaan Luonnonystävillä työskentelevää ystävääni. Hän on auttanut minua etsimään opinnäytetyölleni aihetta. Auttelin häntä illan tapahtuman järkkäilyssä. Illalla menin toisen hyvän ystäväni luo Helsinkiin. Vietimme hauskan illan.
Seuraavana päivänä mentiin Kotkaan. Leivoin korvapuusteja, joita oli sunnuntai-aamuna mukavaa pakata kuuman kaakaon kera mukaan Kotkan Ratsastajien kansallisiin estekisoihin. Tervehenkistä: pitkät kalsarit, villapaidat ja -sukat, koko setti, ja jännää oli! Tosi kivaa, että Juhakin tykkää katsoa esteratsastusta.
Vietin vielä pari päivää Porvoossa tutkimusta opiskellen sekä etenemistä, aikatalua ja päättötyön aihetta suunnitellen. Olin tehokas ja sain oppimisesta uutta pontta ja iloa.
No hölö hölö, onneksi en luottanut siihen, että se olisi edes hetken pysyvää.
Kotiin palatessa löysin syksyn rahoituspäätöksen. Jotenkin olivat Eläke-Fenniassa tulleet siihen tulokseen, ettei minulla ole mitään estettä olla sairaslomalla ja opiskella osa-aikaisesti ilman kuntoutustukea. Opiskelusta päätöksessä ei itse asiassa ollut juuri puhetta. Olen kolmen vuoden työ- ja harjoitteluhistoriani perusteella kykenevä heti töihin. Vaikka olenkin sairaslomalla edelleen. Ennenkin olen ollut masentunut, eikä se ole haitannut (ai ei vai??).
Mahtavaa. Juoksin ja hoidin ja stressasin pari päivää, ensi viikolla selvitellään, pitää ensin tehdä valitus ja samalla suunnitella yhteistyötä opinnäytetyön teettäjän kanssa, selvitellä rästitentit ja sopia suorituksista. En - omituista kyllä - pystynyt keskiviikon jälkeen näihin keskittymään, vaikka olin luvannut. Kauhistuttava taloudellinen tilanne vie kaikki ajatukset, lamaannuttaa.
Pitäisi kai täyttää anomuksia huutaen. Tilanteeni syynä olivat ex-työpaikan ilmapiiri ja johtamistyyli, josta mun oli pakko päästä eroon. Samanaikaisesti koin parisuhteen vaikean päättymisen (avioero olisi varmaan parempi peruste, mutta kun ei ollut aviota). Lisäksi Turussa saadun tuen vähäisyyden ja edelleen jatkuvasti täysin katastrofaaliselta näyttävän tulevaisuuden seurauksena masennuin täysin (Keskivaikeaa? Kun vakavan masennuksen diagnoosillakin ihmiset tekevät töitä, mutta keskivaikeaksi määritellään tilanne, jossa on täysin työkyvytön?)
Helvetin nöyryyttävää! Olen siis turhasta valittava ämmä, joka joutaakin syrjäytyä! Luen päätöksen rivien välistä, ettei mun pitäisi enää jatkaa opintoja, olen niin arvoton ja laiska luuseri.
En kykene keskittymään enää, en osaa puhua, en löydä sanoja, unohtelen koko ajan ihan kaikkea, en muista miksi seison tiskialtaan ääressä. Mistä saan rahaa ensi kuun vuokraan ja laskuihin? Onko mun nyt todellakin irtisanouduttava koulusta?
Pitkäaikaisesti, muttei parantumattomasti sairastunut opiskelija on kai tuntematon asia. Lienen sitten ensimmäinen Suomessa. Jos olisin työtön tai kouluni keskeyttänyt, mulle tarjottaisiin mahdollisuuksia. Mutta koska olen opiskelija, olen yli-ihminen - minua eivät mitenkään voi koskea samat terveysongelmat kuin työttömiä, työllisiä, kouluttamattomia.
Uskon, että asiat ratkeavat, mutta suunnasta ei ole mitään varmuutta.
Kun kerran joutuu pulaan, muuttuu paskamagneetiksi.
Varokaa, ihmiset. Näin voi käydä myös sinulle.
Kommentit