Edelliseen tekstiini löytyi vastaus. Ihminen on onneton, kun hänen tarpeensa eivät tule tyydytetyiksi. Tarve turvallisuuteen, arvostukseen, jatkuvuuteen, ja niin edelleen.

Hyvä fiilis on jatkunut jo viikon, mikä herättää epäilyksiä jonkinlaisen häiriön suuntaan. Olo pomppasi täysin lamaantuneesta toiveikkaan hyväksi parissa päivässä. Toisaalta samoihin aikoihin aloin lukea Prahan reissun venailuhetkiä varten lentoasemalta ostamaani Liza Marklundin ja Lotta Snickaren tietopokkaria, Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan. Teoksen pääajatus on se, että sukupuolten tasa-arvo ei todellakaan toteudu pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa. Tai siis Ruotsissa, mutta käytännössä tilanne on sama (tai ei ainakaan parempi) Suomessa ja varmaankin niissä kolmessa muussa.

Hyvä fiilis tuli siis ehkä siitä, että maailman toiminta sai selityksen. Maailmahan ei toimi mitenkään loogisesti. On käytössääntöjä, kirjoitettuja ja kirjaamattomia, mutta ne eivät koske kaikkia, eikä voi tietää, millainen reaktio omasta toiminnasta seuraa verrattuna siihen, että joku muu toimisi täsmälleen vastaavalla tavalla vastaavassa tilanteessa.

Vaikka kotikasvatus toimisi tasa-arvoisesti (mikä ei yleensä ole totta, sillä alitajuisesti, tottumuksesta eri sukupuolia kasvatetaan eri tavoin), viimeistään koulussa omat lokerot osoitetaan varsin voimakkaasti. Istumajärjestys muokataan sen mukaan, että tyttöjen välissäolo rauhoittaa poikia. Tytöt ovat luonnostaan kilttejä, hiljaisia ja sopuisia. No eivät perkele ole! Tytöistä kasvatetaan sellaisia!

Voin varmuudella sanoa, että tähän törmäsin ala-asteella: pojat huutelivat pesiksessä (ja muissa pallopeleissä) rumia, mutta jos itse huusin takaisin, se oli väärin. Ei se, että pojat huutelivat tytöille jatkuvasti nöyryyttäviä loukkauksia. Jossain vaiheessa maailma vaan oli liian epäreilu ja paska paikka, jossa ei ollut rajaa sille, mitä kaikkea voi tapahtua tai olla tapahtumatta, joten mikä jottei – olin pois koulusta kuukausitolkulla. Voin vannoa teille, ettei murrosiällä fyysisine muutoksineen ollut todellakaan suotuisaa vaikutusta nöyryytyksen kohteeksi joutumiselle. Toisaalta suhtautuminen minuun koulussa muuttui sata prosenttia kunnioittavammaksi kyseisen episodin jälkeen.

Okei. Enää ei ole murrosikä ja maailmastakin ollaan opittu paljon lisää. Sitkeästi selkäytimessäni on vain näkemyksiä, joihin suhtaudutaan epäloogisesti. Maailman toimintaa ja reaktioita ei voi mitenkään ennakoida, eikä elämäänsä hallita, sillä säännöt ovat vain näennäisiä, mutta niitä ei olekaan tarkoitus noudattaa tai jättää noudattamatta. Kuten seuraavia:

• Jokaisella on yhtälaiset mahdollisuudet edetä urallaan, jos haluaa. Kaikki on kiinni vain ammattitaidosta ja ahkeruudesta.

--> Väärin. Työpaikat ja ylennykset (ja ylipäänsä kaikki mahdollisuudet) jaetaan sen mukaan, kuinka hyvä tyyppi hakija pomon mielestä on. Eli siis sen mukaan, millaista tyyppiä pomo pitää hyvänä. Siis yleensä mahdollisimman samanlaista kuin pomo itse.

• Jos joku esittää ääneen voimakkaan mielipiteen, hän on varmasti pohtinut asian tarkoin ennen kuin ääneen julkaisee sen. Eli hän on varmasti oikeassa ja fiksumpi kyseisessä asiassa.

--> Väärin. Tähän vaikuttavat kasvatus ja luonne. Ensinnäkin, ujot eivät lauo "totuuksia" luontevasti, noin vain. Toisaalta ei tarvitse olla yhtään ujo luonteeltaan. Tytöt kasvatetaan olemaan myötämielisiä ja solidaarisia muille, oman itsen ja tietojen korostaminen on omahyväisyyttä, joka ammutaan alas nopeasti ja tehokkaasti.

Aina pitää myös välttää loukkaamasta muita, eli aika usein omalla kohdallani olen teeskennellyt, etten olisi itsekään tiennyt, vaikka mielestäni jokaisen täysi-ikäisen pitäisi jo osata itse. Vain erittäin elintärkeästä syystä saa tuoda oman näkemyksensä kumoamaan muiden näkemyksiä.

Oikeastaan voisi sanoa, että vastakkain ovat liian kilteiksi ja suuriegoisiksi kasvatetut. Tuntuu vain olevan niin, että voimakkaasti, joskus ärtyneestikin mielipiteitään ilmaiseva tyttö on kusipää, jota muut tytötkin inhoavat, kun taas suurieleinen poika on vain vilkas ja tarkkanäköinen.

Miettikää nyt helvetissä, mitä siellä kouluissa opetatte! Tai annatte pentujenne huudella toisilleen! Tai miksi annatte!

"Joo, se on sellanen kauhee feministi, ei sen kanssa kehtaa näyttäytyä. Olis niinku muutkin tytöt. Se on selkeesti miehen puutteessa! Mä voisin auttaa sitä tossa aggressiivisuudessa, sen luonne lauhtuis taatusti, kun kävisin vähän koettelemassa sen sängynjousia, heh heh."

Voitteko uskoa, että tuo turhauttaa. Minulla ei ole fiksuja mielipiteitä tai tarvetta riehua, olenhan nainen. En osaa härskejä vitsejä enkä ainakaan naura niille, olenhan nainen.