Piru kun ei edes tänne jaksaisi kirjoittaa. Sietokyky ihan nollissa, tekee mieli vaan vetäytyä jonnekin piiloon, josta kukaan ei löydä. Kukaan ei näkisi häpeällistä elämääni, eikä tarvitsisi tehdä yhtään mitään, vastata kysymyksiin tai kysyä itse kuulumisia. Ei näkisi toisesta turhautumista, sääliä ja voimattomuutta. Tuntea pettäneensä muiden odotukset pärjäämisestä. Petyin jo itsekin itseeni, se riittää. En kaipaa muita joista peilata pettymyksiä.

Usein tekee mieli päästää itsensä ja muut välittämisen pinteestä. Sanoa, että pitäkää te huolta itsestänne. Olemiseni tarttuu, masentaa muutkin, on pelottavaa ja väsyttävää. Olen nähnyt tämän ihmisistä viime aikoina. En halua aiheuttaa lisää turhia murheita, jokaisella on omatkin taakkansa kannettavana. On hullua, että tuki kuormittaa, saa olon vielä häpeällisemmäksi. Ikään kuin mun olisi muututtava yhteiskuntakelpoiseksi. Haluaisin tietysti olla kuten normaalit ihmiset, mutten ole. Haluan elää näin. Ilman vaatimuksia. Mutta raha ratkaisee, on muututtava. En osaa.

Yhdeksän päivää jäljellä, sitten mulla on kolo. Kunhan saan tavarat sinne. (Olisipa rahaa palkata muuttomiehiä.) Makaan kolossani. Haluaisin kuunnella musiikin sijaan tuulen suhinaa puissa, hiljaisia aaltoja rantakivillä, nuotiossa palavien puiden risahtelua, kuikan huutoa ja rapisevia tassuja kuivilla lehdillä. Ehkä kirjastossa on sellaisia levyjä lainattavana.

Plaa plaa, samaa toistoa. Olen vihainen niille, jotka hylkäävät. Kuten Jari. Sitä ei kiinnosta. Se ei keskustellut, ei koskaan eikä edelleenkään. Vaikka sekin piti vain huolen omasta hyvinvoinnistaan, mikä on täysin oikein. Olen vihainen itselleni, typerälle, kun uskoin meihin, tai ylipäänsä järjettömänä siihen, että mikään menee kuten toiveissani kuvittelin. Mikä harha!

Jos eristäydyn oma-aloitteisesti, ei kukaan enää hylkää mua, petä, järkytä, nälvi, sääli, odota muutosta. Ihana vapaus.

Miksi kirjoitan tällaista? Julkisesti? En ymmärrä. Onko vaan pakko tilittää jollekin, anonyymille? Selitellä. Päiväkirja on jo painava kaikesta turhautumisesta, vaikkei ole vielä puolivälissäkään.

Kaikki on täynnä ristiriitaa.

¤ Bo Kaspers Orkester - Ett & Noll ¤