Luonto on sekaisin. Lunta ei tule, sataa vaan koko ajan vettä, on lämmintä. Ei ole talvi.

Kävellessäni raiskaajia ja kadotusta (se opiskelijapoika katosi tässä lähellä) uhmaten lauantaina baarin jälkeen kotiin kuulin mustarastaiden laulavan Tuomiokirkon lähellä. Friikki olo. Teki mieli laulaa takaisin, ettei vielä kannata kosiohuudella, talvi tulee varmasti!

Tuntuu, että ihmiskunnallakin on kevättä rinnassa. Olen vähän hämilläni ja yllättynyt. No, ei siitä enempää, en stressaa. Meno on ollut niin vilkasta, ettei tiedä, mihin tässä vielä joutuu. Ja se on ihanaa. On upeaa tuntea olevansa haluttua seuraa, tervetullut juhliin ja ...jotenkin arvokas. On se kumma, että se on niin tärkeää mulle, todisteet omasta kiinnostavuudesta. Mutta en tosiaankaan valita.

Tutustuin männä viikolla uusiseelantilaiseen, Lontoossa työskentelevään poikaan, Chrisiin. Oli käymässä Suomessa kaverillaan, joka on myös asunut Lontoossa. Otin seelannikkaan siipieni suojiin yhdeksi päiväksi, kun kaverinsa oli töissä. Innoissani esittelin Turkua, kierreltiin ympäriinsä, lounastettiin Haraldissa ja käytiin leffassa katsomassa Flushed Awayn originaaliversio.

Uusi-Seelanti on erikoinen maa, yllätys yllätys. Chris kertoi, että hänen vanhemmillaan oli aiemmin karjatila, mutta nykyään he viljelevät kiivihedelmiä. Jotenkin se oli musta älyttömän hassu juttu. Nauroin katketakseni, kun kuulin tuholaisista: hedelmillä elävät opossumit ovat pahimpia, ja niitä on hankala metsästää pimeässä, yöeläimiä kun ovat. Käytännössä se tapahtuu niin, että mennään hollille taskulampun ja aseen kanssa. Kun valokiilassa näkyy kaksi punaista silmää, ammutaan sinne päin. Hankalaksi homman tekee se, että jompi kumpi on aina tiellä, ase tai taskulamppu. Opossumit ovat kuitenkin sen verran tyhmiä, etteivät tajua piiloutua nopeasti.

Ei opossumeissa kyllin, ongelmaksi ovat muodostuneet tätä nykyä myös riikinkukot. Kyllä, juuri ne komeapyrstöiset otukset, joita voi nähdä Korkeasaaressa ja joiden sulilla koristellaan aristokraattien päähineitä. Ne ovat hirmu ovelia: yksi jää vahtiin muiden syödessä. Kun vaara, eli aseistettu ihminen havaitaan, vahtiriikinkukko luikahtaa äänettömästi piiloon ja onnistuu samaten äänettömästi viestimään tovereilleen, että nyt olis syytä jättää ateria kesken. Siinä vaiheessa, kun ihminen aseineen on ampumaetäisyydellä, lintuja ei näy missään, vaikka on varmaa, etteivät ne ole ehtineet kovin kauas.

Chris ihmetteli sitä, että Suomessa sanotaan kiivihedelmiä kiiveiksi, kun hän itse - muiden uusiseelantilaisten ohella - on kiivi. Tai siis kiwi, mikä on eri asia kuin kiwi fruit. Kiwi tarkoittaa yksinkertaisesti uusiseelantilaista ihmistä. Koko kiwi-intoilu on Chrisin mielestä muutenkin saanut nimensä typerältä lentokyvyttömältä linnulta, jota kukaan ei koskaan näe. Se on nimittäin paitsi sukupuuton partaalla, myös hyvin arka. Eikö olisi ollut hienompaa valita jokin muu laji? Onhan noita erikoisuuksia Uudessa-Seelannissa - vaikkapa strutsin kaltainen, mutta paljon isompi moa. No, se kyllä tapettiin sukupuuttoon jo ennen eurooppalaisten saapumista. Että jaloja ovat olleet "villit", toisin kuin kaiken tuhoavat valkoiset...

Oli todellakin mukavaa vaihtaa ajatuksia toiselta puolelta maailmaa olevan ihmisen kanssa. Kiitos Suomen koulu- ja TV-järjestelmän, osaan puhua oikein sujuvasti englantia enkä arkaile ilmaista itseäni. Tutustuin netitse Uuteen-Seelantiin. Olen aivan myyty. Luonto ja kulttuuri ovat henkeäsalpaavan erilaisia. Vuoristoja, järviä, tulivuoria, geysirejä, rehevää subtropiikkia, toinen toistaan kummallisempia kasveja ja eläimiä, maoreja ja kiwi-kulttuuria. Asukkaita on nelisen miljoonaa, pinta-ala on vähän Suomea pienempi. Elintaso suunnilleen samaa luokkaa. Minulla on tavoite: matkustan vielä jonain päivänä Uuteen-Seelantiin. Kiipeän vuorille, kuvittelen olevani hobitti ja nautin maailman pienistä ihmeistä.

Hyvä fiilis. Liekö lääkkeillä vaikutusta? Todennäköisesti, mutta myös viimeaikaisilla mukavilla tapahtumilla. Lääkeasiaa pitäisi tänne pohtia jonain päivänä enemmän, se aihe herättää ihmisissä ristiriitaisia tunteita. Aihe ansaitsee tulla perusteellisesti arvioiduksi. Mutta, kuten on kehotettu, otan löysin rantein: ei tänään!