Olen yläasteajoista saakka miettinyt, miksi on niin tärkeää tehdä työtä, josta on kiinnostunut. Se vain on niin. Niin kaikki aina sanovat. Se on yksi nykyisen yhteiskunnan laeista.

Mulle tärkeintä on jo siitä lähtien tehdä työtä, josta saan riittävän hyvää palkkaa, jossa on selkeät lomat sekä pysyvä, mukava ja turvallinen työympäristö. Ja mielellään mahdollisimman stressitöntä, eli työtä jonka varmasti hallitsen. Ei mua mikään ala ole ikinä sen enempää kiinnostanut. Sama se, kunhan nuo mainitsemani asiat toteutuvat.

Se tuntuu olevan jotenkin vammainen ajatus. Kieroutunut näkemys. Huonon ihmisen toive. Työnhän on oltava haastavaa ja urakehityksen kannalta optimaalista. Ihailtavaa ja tärkeää. Kaikki normaalit ja arvostettavat ihmiset haluavat sellaista.

Minä en kestä sellaisen työelämän stressiä. En kestä mitään stressiä ja epävarmuutta. En kestä epäonnistumisia. Miten ikinä voisin olla normaali ja kelvollinen, kun en kerta kaikkiaan selviydy sellaisesta työstä? Tietenkin opiskelen alaa, jossa kaikki työtehtävät ovat todella erikoisia ja vaativat epävarmuudensietokykyä sekä omistautumista. Jossa epäonnistuminen voi johtaa siihen, ettei mitään työtehtäviä enää tarjota.

Olen viikonlopun ajan ollut paitsi alkoholitta (en edes muista, milloin olen viettänyt täysin alkoholittoman viikon, ehkä joskus influenssassa), myös tutkinut netin syövereistä masennuksen ja muiden mielialahäiriöiden ominaisuuksia. Mitä enemmän tutkin, sitä selvemmin alkaa vaikuttaa siltä, että kärsin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Eli maanis-depressiivisyydestä. Eli bipolaarisesta häiriöstä. Siitä ei parannuta koskaan. Siihen ei auta terapia. Lääkitys voi auttaa jonkin verran. Joskus siihen liittyy jonkinlainen luonnehäiriö. Luonnehäiriöisten on vaikea sopeutua yhteiskuntaan. Ainakin tämän mukaan. Tunnistan itseni.

Olen ollut sekaisin 13-vuotiaasta lähtien. Ylösalas, eestaas, tässä kuitenkin lopulta, aina. Tämä minä olen.

Jos, JOS asia on näin, miksi edes yrittää? Mitä väliä millään on? Olen joka tapauksessa epäonnistunut, toivoton tapaus, epäkelpo yksilö. Miksi ihmeessä kannattaisi käydä koulu loppuun? Ei ole mitään perusteita. Tuskin edes kykenen siihen. Jos yritän, voin epäonnistua, erittäin todennäköisesti. Se tekee musta entistä epäonnistuneemman ihmisen.

Mun pitää varmaankin lakaista itseni maton alle. Parasta, mitä voin tehdä, on olla aiheuttamatta muille harmia. Piiloutua. Eristäytyä. Elää hiljaista elämää jossain kaukana ihmisistä. Se estäisi myös ainaisen hylätyksi tulemisen. Kukaan ei kaipaisi, ei tietäisi missä olen. Tietäisin, että ihmiset viettävät kaunista elämäänsä siellä jossain, mutten voisi osallistua, koska olisin liian kaukana. Mua ei voitaisi enää hylätä.

Jari palaa helmikuussa Saksasta. Jos jään Turkuun, voivat seuraukset olla kamalat. Pelkään sitä hetkeä. Mun olisi pian muutettava pois täältä. Mutta mulla ei ole paikkaa, mihin mennä. Turku on mun kotikaupunkini nyt. Ja mun on paettava, etten aiheuttaisi pahaa. Lähdettävä kotoa.

Saisinpa matkustaa ajassa taaksepäin, peruisin kaiken, itseni, aiheuttamani pahan, kaiken. Mutta en voi, ja mun on vain kärsittävä, yritettävä olla aiheuttamatta lisää pahaa. Olen paha. Useimmat eivät tiedäkään, kuinka paha.

¤ Radiohead - Fake Plastic Trees ¤

But I can't help the feeling
I could blow through the ceiling
If I just turn and run

And it wears me out, it wears me out
It wears me out, it wears me out

And if I could be who you wanted
If I could be who you wanted
All the time, all the time...