Muutamalla muulla (kuten Menopaussi- ja Verkkolehti InMediasRes -bloggaajilla) oli erilainen näkemys satamasta. Kuvista, kuvateksteistä ja eräistä kommenteista heränneenä päätin myös yhdistää sataman kotiin ja henkilökohtaiseen perusturvallisuuteen. Kuten Menopaussin Mea sanoi: "Nykyisin on hiukan yliarvostettua aina vaan pyrkiä seuraavaan satamaan, saavuttaa parempi tulos, ylittää entiset ennätykset. Mistä sen voi tietää, että seuraavassa satamassa olisi parempi? Omien airojensa pituus on hyvä tuntea."
Kuvia on monta, kaikki äitini parvekkeelta otettuja.
Satama on ihastuttava tyyssija elämän taisteluihin uupuneelle hengelle. Taivaan avaruus, liikkuvien pilvien rakennelmat, meren vaihtuvat väriasteikot, merkkivalojen tuike ovat ihmeen sopiva kuvastin, joka virkistää silmiä väsyttämättä niitä koskaan.
Kerroin InMediaResin kommenttiboksiin, että kotikodin, lapsuudenkodin, kotisataman perusturvallisuuden tuovaa arvoa ei yleensä ymmärrä ennen kuin sen menettää. Itselläni kotisatamaa tai turvallisuudentunnetta ei oikeastaan ole aikoihin ollutkaan. Tuttavilla on, voi miten kadehdinkaan heitä. Saattaa minullakin olla paikka, johon mennä, mutta johon en oikeastaan palaa, kuten kotikotiin.
Kun on enää vähän tärkeitä asioita ja ihmisiä menetettävänä, vähät jäljellä olevat käyvät äärettömän arvokkaiksi ja menetyksen odottaminen yhtä pelottavaksi. Toisinaan tunnen ymmärtäväni pakolaisia, ihmisiä joiden synnyinvaltiota ei ehkä ole enää olemassakaan.
Äiti tapaa istua ruokapöydän äärellä merta tarkkailemassa. Mikäpä eläkeläisen istuessa. Välillä hän hihkaisee kesken puhelumme: merellä tapahtuu jotakin! Ihmeellinen, ennen näkemätön laiva matkaa kohti uusia satamia, pimeällä hehkuvat ehkä vain sen valot. Myös meri itsessään on päivittäin eri näköinen. Toisinaan kuu nousee näkyviin suurena ja hämmentävänä saarten takaa, tai sumu lähestyy yllättäen mereltä niin, etteivät lähisaaret erotu. Tuuli jymisyttää suurta olohuoneen ikkunaa. Loppukesän ukkosshowt ihastuttavat pelottomia.
Tämä on myös se koti, johon palasin maailmalta ryvettyneenä, johon olen aina tervetullut. Vaikkei se minun kotini ole koskaan ollutkaan. Sille ei voi mitään. Auttaa sekin, että tämä on kuitenkin minun kaupunkini.
Kommentit